perjantai 20. syyskuuta 2013

Katsaus agilityyn

Blogin puolella ei ole juurikaan puhuttu agilitystä, vaikka se on ollut meillä aktiivisesti ohjelmistossa jo puolen vuoden ajan. Aika siis tehdä pieni tilannekatsaus.

Käymme treenaamassa agilityä tällä hetkellä kahdessa eri paikassa. Joka maanantai on Eliitin koulutuksen agility. Lisäksi olemme käyneet seuramme HSKH:n kautta agilityn alkeiskurssilla. Parhaimmillaan meillä on siis kaksi ohjattua treeniä viikossa.

Aloitimme agilityn harjoittelun Eliitin agilityssä edistyneemmät - kurssilla, jossa ei erikseen käydä tekniikkaa yksittäisten esteiden muodossa vaan enemmänkin suoritetaan erilaisia ratoja. Tämän vuoksi erittäin teoria sisältöinen HSKH:n agilityn alkeiskurssi on loistavaa vastapainoa toisena treeninä. HSKH:ssa opettelemme tekniikkaa muutamien esteiden yhdistelmissä ja maanantaina pääsen soveltamaan tekniikkaa radalla.

Freya rakastaa agilityä ja on nopea oppimaan. Puolen vuoden harjoittelun jälkeen nollatasosta olemme edistyneet sen verran, että Eliitin koulutuksissa pystymme jo ottamaan kahdeksankin esteen helppoja ratoja tekemättä virheitä. Freyaa on sinällään helppo ohjata, koska se irtoaa hyvin ja hakee esteitä itsenäisesti.

 Toisaalta HSKH:n teknisissä treeneissä neljäkin estettä on haastavaa ja minulla on usein ajoitus myöhässä. Keskiviikkona harjoiteltiin neljällä hyppyesteellä takaakiertoa ja kyllä se on sellaista kauhun tasapainoilua minun osaltani, että kerkeänkö oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ;P

Kaikki esteet ovat käyneet meille tutuiksi. Viime viikolla Freya ymmärsi missä pujottelussa on kyse. Oli hauskan näköistä, kun Freya tajusi idean ja alkoi yhtäkkiä itsenäisesti pujottelemaan keppejä! :D En ole varsinaisesti opettanut Freyalle tätä estettä. Muutama helpotettu kuja ja verkoilla harjoiteltu pujottelu, jonka jälkeen Freya tajusi mistä hommassa on kyse. Nyt syksyn teemana on vahvistaa keppien sisään menoa eri kulmista, erilaisten häiriöiden alaisena.

Nyt, kun olemme edistyneet agilityssä, olen alkanut nauttimaan lajista enemmän. Rauhallisuus pitää säilyttää tässäkin, jotta ohjaaminen olisi selkeää ja varmaa. Tosin voisin opiskella aktiivisemmin itsekin agilityn tekniikkaa.
 
HSKH:n alkeiskurssi jatkuu lokakuussa agilityn jatkokurssina, joka kestää ensi vuoden toukokuuhun asti. Samoin Eliitin agility jatkuu toukokuulle, joten meidän talvesta on tulossa melkoisen agilitypainotteista. Kivaa! :)


Amazeme February Stars "Freya"